Metsän reunalla, yhteisön keskellä

Asukkaat: Elina (34), Xiaolu (42), Olivia (2) ja koira Aatu (9)
Harrastukset: Matkustaminen, lukeminen, ulkoilu ja pihatyöt
Parasta kodissa: Oma piha, metsän läheisyys ja yhteisöllisyys

Uusi arki uudessa kodissa

Elina ja Xiaolu muuttivat As Oy Olympiaan keväällä 2023 – juuri samoihin aikoihin, kun heidän tyttärensä Olivia syntyi. Päätös rivitalokodista syntyi nopeasti, sillä perhe oli alkanut pohtia kerrostaloasunnon vaihtamista tilavampaan kotiin.

“Olimme jo keskustelleet rivitaloasumisesta, mutta emme etsineet aktiivisesti. Kun saimme sisäpiirikirjeen tästä kohteesta, tulimme tontille katsomaan ja ihastuimme heti. Ostopäätös syntyi seuraavana päivänä. Alun perin Raisio ei kuulunut suunnitelmiimme, mutta alue teki vaikutuksen heti, kun tutustuimme siihen. Tämä on meille logistisestikin täydellinen sijainti”, Xiaolu kertoo.

Vaikka Raisio oli yllätysratkaisu, naapurustosta löytyi nopeasti ystäviä. Samanikäisten lasten perheet ovat hitsautuneet yhteen, ja yhteisöllisyys on vahvaa. “Kun olemme matkalla, naapurit leikkaavat nurmikon ja kastelevat kukat. Lapset käyvät samassa päiväkodissa ja leikkivät yhdessä. On todella mukavaa, että olemme löytäneet tällaisen yhteisön.”

Perhe viihtyy Olympiassa erinomaisesti. Luonto, rauhallisuus ja oma piha tekevät arjesta mieluisaa – samalla alue tarjoaa hyvät palvelut ja sujuvat yhteydet. Olivian päiväkotikin on ihan vieressä.

“Tämä koti tuli vähän yllättäen, mutta tuntuu, että juuri tänne meidän pitikin päätyä. Olivia sai aloittaa elämänsä uudessa kodissa, ja meille tämä on ollut täydellinen ratkaisu.”

Aiemmin Turun keskustassa asuneet Elina ja Xiaolu arvostavat nyt tilaa, hiljaisuutta ja luontoa. Perheen takapihalta aukeaa metsä, jossa liikkuvat rusakot, peurat, ketut ja linnut. Olivia keräilee takapihan metsästä mustikoita lähes päivittäin – joskus Elinakin käy aamutakissa hakemassa marjoja puuroon.

“Oli mahtavaa saada oma piha. Heti aluksi putsasimme takapihan kallion kunnolla esiin ja istutimme pari puuta. On kiva, että pääsee itse laittamaan ja samalla pitämään metsää siistinä”, Elina kuvailee.

Perheen arkea helpottaa se, että auton saa oven eteen ja koiran kanssa pääsee suoraan ulos. “Kerrostalossa kaikki oli aina niin monimutkaista. Nyt voi vain avata oven ja olla hetkessä pihalla.” Xiaolu puolestaan nauttii iltaisin etuterassilla istumisesta. “On ihanaa rauhoittua työpäivän jälkeen ja vain kuunnella hiljaisuutta.”

Olympian täydellisen sijainnin ja luonnonläheisyyden lisäksi kodin pohjaratkaisu ihastutti heti. L-mallinen oleskelutila antaa ruokailulle oman paikkansa ikkunan äärestä. “Ruokailutilasta olisi voinut tehdä makuuhuoneenkin, mutta meille avoin ruokailutila on todella tärkeä. Siitä tuli tosi onnistunut”, pariskunta toteaa.

Uuteen kotiin tehtiin myös muutostöitä: keittiön saareketta suurennettiin, tasot vaihdettiin Kivilähteen keraamisiin tasoihin ja kaapistoja lisättiin. Parketti vaihdettiin ja ilmalämpöpumppu asennettiin. Pieni wc laatoitettiin kokonaan ja siihen valittiin taso ja allas samasta yhtenäisestä materiaalista. “Vähän jännitti, miltä materiaalit näyttävät, kun kaikkea piti suunnitella ilman, että näki niitä oikeassa ympäristössä. Mutta olemme todella tyytyväisiä lopputulokseen.”

Perhe uudisti muuton yhteydessä myös sisustuksensa. “Melkein kaikki huonekalut ostettiin uutena, koska vanhat olivat liian pieniä tähän tilaan. Oli ihanaa aloittaa sisustaminen tyhjältä pöydältä.” Nyt perhe on asunut Olympiassa kaksi ja puoli vuotta, mutta sisustus rakentuu pikkuhiljaa. Korvan takana on edelleen sisustushaaveita ja hankintoja, joita tehdään pikkuhiljaa. “On ihanaa, että koti saa kehittyä rauhassa – juuri nyt täällä on todella hyvä olla.”