AINUTLAATUINEN HIRVENSALO –
SAARI KAUPUNGISSA

Luonnonkaunis ja hurmaava Hirvensalon saari on haluttu kaupunginosa Turun edustalla. Saarelle saavuttaessa merellinen ilmapiiri vie ajatukset kauas arjesta, vaikka kaikki tarpeellinen onkin lähellä tai helposti saavutettavissa. Hirvensalossa asut saaristoluonnon, meren ja aktiviteettien parissa, keskustaan pääsee kuitenkin helposti. Arkisin julkisilla liikennevälineillä kauppatorille pääsee 15 minuutin välein.

Hirvensalossa on hiihtokeskus, golfkenttä, loistavat lenkkeilymaastot sekä marjametsiä, ja saarelta on mahdollista saada oma venepaikka. Hirvensalo onkin yhtä paljon elämäntapa kuin kaupunginosa. Sopivassa suhteessa luontoa ja palveluita, harrastusmahdollisuuksia ja omaa rauhaa.

Haarla on lapsiperheiden suosima viihtyisä ja yhteisöllinen alue Hirvensalon eteläosassa, palveluiden äärellä. Haarlan kouluun, lähimpään päiväkotiin ja lähimpään päivittäistavarakauppaan pääsee yhdellä tien ylityksellä. Saarella on myös oma apteekki ja posti. Wäinö Aaltosen koulussa on mahdollisuus opiskella kansainvälisesti englantirikasteisella luokalla. Lisäksi Hirvensaloon on valmistumassa uusi n. 800 oppilaan ala- ja yläkoulu. Syvälahden koulun lisäksi monitoimitaloon tulee kirjasto, nuorisotiloja ja neuvola. Hyvät ja jatkuvasti kehittyvät palvelut houkuttelevat Hirvensaloon uusia asukkaita ja kertovat myös ainutlaatuisen kaupunginosan merkityksestä Turun kaupungille.

Meri on aina läsnä. Polariksesta meren rantaan Turun parhaalle uimarannalle on kävelymatkaa vain noin kilometri, Haarlansalmi virtaa noin 500 metrin päässä Polariksen tontista. Haarlasta kävelylenkin päässä sijaitsee Friskalanlahti, luonnonsuojelualue ja kansallisesti merkittävä lintuvesi, jossa pesii yli 50 lintulajia. Saarella asuu myös paljon peuroja. Ainutlaatuisten luontoelämysten lisäksi Hirvensalossa on paljon yhteisöllistä toimintaa ja alueellisia tapahtumia kaikenikäisille.

Ota yhteyttä

Polariksen asuntoja myy Jaakko Kaitanen Bravo Kiinteistövälityksestä. Ota yhteyttä!
Haluan lisätietoja asunnoista